Kuten kenties blogin nimestäkin voidaan päätellä, Hämeen-Anttilaa luetaan tässä huushollissa. Minulle henkilökohtaisesti hän on yksi harvoja suomalaisia kirjailijoita, jonka kirjat olen oikeasti halunnut omakseni. Jokin Hämeen-Anttilan tyylissä vain inspiroi minua suunnattomasti ja minun on helppo imeä itseeni jokainen sana, kieli muistuttaa jollain lailla omaa tyyliäni. Lisäksi Hämeen-Anttilalla on tapana sisällyttää tarinoihinsa hyvin samaistuttavan inhimillisiä hahmoja, erilaisia rakkaustarinoita ja taidetta, joten mitä muuta voisin vaatia? En ole realismin suurin ystävä, mutta kun hyvä tarinaniskijä tulee vastaan, tunnustan sen kyllä.
Perijät ostin omakseni kirpputorilta joskus viime vuoden puolella. Se on ihan kovakantinen versio, joka näyttää mukavalta tuolla hyllyssä.
En olisi uskonut - niin paljon kuin Hämeen-Anttilaa olinkin jo aikaisemmin ehtinyt fanittamaan - että tempautuisin mukaan kirjaan, jossa käsitellään hyvin paljon yritys- ja talousmaailmaa. Ehkä siksi en saanut tästä romaanista samanlaisia kiksejä kuin esimerkiksi Alastonkuvista ja Suden Vuodesta, mutta suosittelisin tätäkin.
Alkuasetelmana ovat Helsingin lähellä sijaitsevassa Viiskylässä asuvat kaksi vanhaa sukua, Ståhlit ja Kiurulat, ja heidän jäsenensä ja omistuksensa. Tuomas Ståhl on elektroniikkatehtaan omistajan poika, jonka välit suvun päämieheen eli omaan isään olivat pitkään nurjalla tolalla. Kun Tuomas sitten palaa Suomeen isoäitinsä hautajaisia varten, isä ehdottaa maailmalle ansioituneelle pojalleen tehtaan johtajuutta. Ristiriitaisin tuntein Tuomas ryhtyy uudistamaan Staal Electroa mahdollisimman ihmisystävällisesti. Perijöissä käsitelläänkin paljon nykyajan valitettavaa ilmiötä, massairtisanomisia.
Samaan aikaan Veera Sipponen, äidin puolelta Kiurula, tekee toimittajan hommia Helsingissä. Hän saa tehtäväksi eräältä tuottajalta tehdä televisio-ohjelman Staal Electron muuttuvista kuvioista. Kuten arvata saattaa, ennen pitkää tällainen asetelma saa Veeran ja Tuomaksen polut kohtaamaan. (En halua spoilata mahdollisia lukijoita liikaa!)
Kuten aina, Hämeen-Anttila on tähänkin kirjaan luonut hahmoja, johon tulee välittömästi tiiviitä tunnesiteitä. Itse ehkä annan suurimmat pisteet Auralle, Veeran tädille, joka pitää yksin huolta Kiurulan maatalosta ja sen omistuksista. Henkilöt ovat inhimillisiä, ja vaikka he tekevät ajoittain varsin huonoja päätöksiä, heitä kohtaan tuntee helposti sympatiaa, sillä tekstissä sukelletaan sen verran syvälle heidän ajatuksiinsa.
Romantiikan puolelta pitää antaa plussaa sille, että Hämeen-Anttila ei kaihda kahden saman sukupuolen edustajan välisiä suhteita. Ne esitetään hyvin luonnollisesti, vaikka samalla mukana pidetään myös muiden ihmisten epäluulot homopareja kohtaan. Veeran sisarpuoli Nonno ja hänen tyttöystävänsä ovat hienoja sivuhahmoja. Kirjan päähenkilöiden suhteesta taas tulee suora aasinsilta eräänlaiseen Romeo ja Julia -versioon, joka pannaan huumorilla merkille Perijöissäkin. Ståhlien ja Kiuruloiden välillä ei ole täysimittaista sukujen välistä sotaa, vaan pikemminkin yksilöiden välisiä kärhämiä ja epäluuloja, jotka ovat jättäneet jälkensä sopuisimpiinkin sukujen jäseniin.
Mitään erityisen syvällisiä ajatuksia Perijät ei minussa herättänyt, mutta siihen uppoutuu mielellään. Jos kaipaa älykästä, mutta kuitenkin tunteellista ja monia erilaisia ihmissuhteita käsittelevää romaania yöpöydälleen, voi Perijät hyvinkin olla sopiva valinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti