"Sir, you can't translate poetry into prose; that's why it's poetry."

Katsoimme äsken Howlin. Voitte unohtaa mahdolliset Howl's Moving Castle -mielikuvat, sillä kyse on siis Allen Ginsgbergin Huuto ja muita runoja -teokseen ja sensuuriin liittyvästä, 1950-luvun lopun USA:han sijoittuvasta elokuvasta.

Veikkaan, että jos tykkäätte Dead Poets Society -tyyppisistä, runoudella hekumoivista ja vakavia teemoja retrosti maalailevista elokuvista, pidätte tästäkin. Jos satutte pitämään myös oikeussalidraamoista (sisältää ne amerikkalaisen melodramaattiset loppupuheenvuorot, joiden aikana on kai tarkoitus tirauttaa pari kyyneltä tai jotain),  silmälasipäisistä ja toisiinsa rakastuneista miehistä (niin söpöjä!), beat-runoudesta, sananvapaudesta tai dokumentilta näyttävistä fiktioista, teidän pitäisi jo olla matkalla Makuuniin.

Howl on lyhyt (puolitoista tuntia lopputeksteineen päivineen) ja juoneltaan yksinkertainen: siinä ei ole mitään turhaa. Runolle itselleen on annettu paljon tilaa, ja sitä on kuvitettu kiinnostavalla animaatiolla. Kaikkein eniten minuun kolahti kyllä se, miten elokuvassa liikuttiin runon sisäisen maailman, oikeussalin, runonlausuntailtaman ja kirjailijan (näyttelijänä loistavahko James Franco) häkellyttävän todelliselta, dokumentääriseltä tuntuvien haastattelupätkien välillä. Eri todellisuuden / fiktiivisyyden tasot limittyivät oikein koherentiksi ja helposti seurattavaksi kokonaisuudeksi.

50-luvulla mietityttäneet aiheet eivät ole tähänkään päivään mennessä ollenkaan vanhentuneita. En tiedä, pitäisikö tähän lisätä sanat "ikävä kyllä", mutta yhä tuhannet homoseksuaalit miettivät, mikä heissä on vikana; kustantajat miettivät, mitä kehtaavat ja uskaltavat julkaista; taiteilijat miettivät, mitä taide on; rikkaat ja köyhät ihmettelevät, mikseivät edes ymmärrä toistensa kieltä. Pelkkään nostalgiseen höttöön tai "kyllä nykyään on kaikki paremmin" -propagandaan ei siis nojailla.

Sitä paitsi loppu on onnellinen.

Edit: Lainattakoon vielä alkuperäistä runoakin hiukan:

-- who threw potato salad at CCNY lecturers on Dadaism and subsequently presented themselves on the granite steps of the madhouse with shaven heads and harlequin speech of suicide, demanding instantaneous lobotomy,and who were given instead the concrete void of insulin Metrazol electricity hydrotherapy psychotherapy occupational therapy pingpong & amnesia,who in humorless protest overturned only one symbolic pingpong table, resting briefly in catatonia,returning years later truly bald except for a wig of blood, and tears and fingers --
(http://www.poetryfoundation.org/poem/179381)