Johanna Sinisalo: Lasisilmä

Toinen kirja, jonka lainasin Merin äidin kirjahyllyiltä, on Johanna Sinisalon Lasisilmä. Valinnassa ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä - olen aina pitänyt Sinisalon tyylistä ja mielikuvituksesta. Silti odotukseni eivät olleet kirjan suhteen kovin korkealla.
Onneksi odotukseni jyrättiin.
Tarinan kertojana on Taru, joka pestataan Lähiön, koko Suomen suosikkisarjan (verratkaamme Salkkareihin), käsikirjoittajatiimiin. Tarun henkilöhahmo ei alkuun ole mikään mielenkiintoisin tyllerö, mutta hänen persoonansa kehittyy ja muotoutuu ja muuttuu romaanin aikana melkoisesti. Voisin antaa pisteitä Sinisalolle jokaisesta kirjan hahmosta, sillä jokaisella on uskottava ja kiintoisa persoona, monet ovat viehättävän sympaattisia ja puhuvat omanlaisesti, nuorekkaasti, monimuotoisesti. Jopa ne, jotka itseä ärsyttävät, ovat oikeasti hyviä.
Lasisilmä ei myöskään ole liian realistinen, vaikka voisin kuvitella, että Salkkareiden tyyppisen tv-sarjan käsikirjoittajatiimin brainstormit ovat juuri samankaltaisia, mitä kirjassa. Tekstissä on sopivasti taiteellisuutta sekä lainauksia muusta kirjallisuudesta (Jobin kirjasta sekä Jorge Luis Borgesin Peilit-runosta), jotka saavat pohtimaan syvällisempiä suuntia. Pikkuhiljaa mukaan alkaa tulla myös selittämättömiä, mutta mielestäni äärettömän jänniä viitteitä siihen, miten sarjan juonenkäänteet ja tv-sarjan tekijätiimin elämät sotkeutuvat toisiinsa. Siinäpä vasta ajatus! Olen oikeastaan kateellinen, etten itse keksinyt tuollaista.
Itse teksti on välillä hankala seurata, se saisi olla selkeämmin jaoteltuna, ja toisinaan se tuntuu suorastaan kiirehtivän eteenpäin ilman hengähdyksiä. Myös tarkkarajaisempi puheenvuorojen merkintä olisi ollut enemmän mieleeni, vaikka taisin lopulta joka kerta saadakin selvää, kuka oli puhujana, ja toisaalta erilainen ratkaisu sopi romaanin tyyliin muutenkin.
Hotkaisin Lasisilmän parissa päivässä. Se oli erittäin koukuttava ja takertui lukijaansa niin, että sitä vain hinkui päästä istumaan alas ja avaamaan keskeneräisen urakkansa - kieli ja tarina vetosivat minuun niin paljon. Henkilöt eivät kuitenkaan vainonneet minua esimerkiksi työpäiviin toisin kuin omien suosikkikirjojeni kohdalla. Olisin silti voinut lukea tätä vähän kauemmin.

Jos haluatte saada jotakin uutta ajateltavaa televisiosta ja ruudun voimasta, lukekaa!

Jumala on luonut yöt jotka pukeutuvat
uniin ja peilikuvien muotoihin
jotta ihminen tuntisi olevansa heijastus
ja turhuus. Siksi ne säikyttävät meitä.

Jorge Luis Borges, Peilit (1960, suom. Pentti Saaritsa)