Kesälukemisia

Lainasin menneenä juhannusviikonloppuna Merin äidiltä kaksi kirjaa. Ensimmäisenä niistä otin kohteeksi Joanne Harrisin Kesäviiniä-romaanin. Tiesin kirjailijan Pieni Suklaapuoti -kirjan kautta, ja halusin jotakin lämmintä ja kepeää luettavaa lomailun rinnalle.
Ensimmäiset noin 70 sivua tuntuivat vähän tahmeilta, kun kirjassa ei tuntunut tapahtuvan mitään riittävän mielenkiintoa herättävää. Jollain lailla sain kuitenkin jatkettua ("En HALUA jättää taas kirjaa kesken") ja yhtäkkiä huomasin, miten olinkin kiintynyt Harrisin inhimillisiin hahmoihin sekä tarinan kirjailijahenkilöön sekä pieneen maagisuuteen, jota viljeltiin (kirjaimellisestikin) loppuun asti. Aika monta asiaa jäi lopussa auki, mutta silti lukukokemus jäi selvästi plussan puolelle.
Ennen kaikkea kirja sai minut uskomaan entistä kovemmin nostalgian, luomisympäristön ja -tunnelman sekä elämänkokemusten vaikutukseen kirjoittamisprosessissa. Itse olen aina ollut hyvin inspiraatiosoutuinen kirjoittaja. Se on ärsyttävää, sillä joskus tuntuu, etten saa mitään kirjoitettua viikkoihin, jopa kuukausiin, koska vain odotan sopivaa fiilistä. Onneksi tiedän keinoja, joilla oikean inspiraation voi saada heräämään, mutta silti se on vähän liian tuskaista. Pitäisi opetella kirjoittamaan pakolla, niin, että se into tekstin naputteluun syntyisi kyllä, kun vähän aikaa vääntäisi väkisin.
Salaa unelmoin samanlaisesta pakopaikasta kirjoittamiselle kuin millainen ranskalainen pikkukylä oli Kesäviiniä-kirjan päähenkilölle Jaylle. Jokin luonnonläheinen soppi, jossa voisi hengittää sisäänsä salaisuuksia, historiaa ja rippusen taikaa. Jos olisimme olleet kauemmin isäni ja äitini vuokraamalla lomamökillä Ikaalisissa, olisin hyvinkin voinut ihastua paikkaan kirjoittamisinspiraation takia. Nyt en ehtinyt liiemmin edes harkita kirjoittamista, höh.
Tämä vaativaisuus on yksi niistä syistä, miksi kaipaan isompaa asuntoa - jopa sellaista, johon saisi ihan työhuoneen! Sen voisi pyhittää työnteolle - eli omalla kohdallani pitkälti kirjoittamiselle - sisustusta myöten. Villimmissä haaveissani kuvittelen, millainen olisi unelmieni luomishuone. Siellä olisi kaikkea erikoista ja mielikuvitusta kiihottavaa tavaraa, riittävän siistiä, jokin pehmeä nojatuoli tai sohva, mutta myös hyvä pöytä ja kunnon työtuoli, sekä mahdollisuudet erilaisiin tunnelmavalaistuksiin kesäpäivän luonnonvalosta keskitalven kynttilöihin.

Toinen kirja, jonka luin jo jonkin aikaa sitten, on Barbara Demickin Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa. Se oli juuri sitä, mitä odotinkin - loikkareiden elämänkokemusten pohjalta kerrottu katsaus Pohjois-Korean tilanteeseen 1900-luvun loppupuoliskolta sekä 2000-luvun alusta. Se saa kaiken hämmentävän uutismateriaalin kuulostamaan liiankin järkevältä, ja siksi suosittelen sitä kutakuinkin kaikille. Demick on osannut muotoilla materiaalinsa riittävän fiktiomaiseen, mielestäni helposti luettavaan muotoon.

Kesääni kuuluu jatkossa elokuun loppuun asti neljäpäiväisiä työviikkoja. Toivon, ettei tämä suhteellisen tasainen työelämä kohtele kaltoin luovia harrastuksiani, varsinkaan nyt tätä uutta lukuintoa. Ihan teidän harvojen tätä merkintää lukevien iloksi otin kuvan kirjoista, jotka ovat tuolla kirjahyllyssämme, ja joita en ole vielä aloittanut... (Keskeneräisiä on siis muutama erikseen.)

Sanoin Merille, ettei päästä mua kirjastoon. Suomalaisen kirjakaupan alennusmyyntiin meinaan kyllä mennä. Ja hei - yksi näistä kirjoista kuuluu Merin äidille, se on tuo valkoinen Johanna Sinisalo!