Sain toissapäivänä luettua Haruki Murakamin Dance Dance Dancen lopuun. Ennen sitä luin Sofi Oksasen (loistavan, näin sivumennen sanoen) Kun kyyhkyset katosivat, minkä lisäksi käväisin yhdessä taidenäyttelyssä (Vuoden nuori taiteilija, Jarno Vesala - tätäkin voin ihan suositella) ja yhdessä kulttuurihistoriallisessa näyttelyssä (Hilpeys ja ennakkoluulo Werstaalla - tämä on ilmainen ja hieno!). Nyt olen aloittanut Finlandia-palkitun Jään lukemisen, BBC:n Misfits-sarjan katsomisen, kuunnellut jonkin verran itselleni uutta musiikkia ja katsonut pari elokuvaakin.
It seemed unreasonable, unfair, that a woman so young and beautiful should be so exhausted. Of course, it was neither unreasonable nor unfair. Exhaustion pays no mind to age or beauty. Like rain and earthquakes and hail and floods.
(Haruki Murakami, Dance Dance Dance)
Voisi kai sanoa, että kulttuurilunta on tullut luotua kinoskaupalla, vaikka en sitä nyt työkseni olekaan tehnyt, kuten Dance Dance Dancen päähenkilö. Eikä se ole kovin tylsääkään ollut. Enemmän lumen luomiselta on tuntunut arkisten, "oikeiden", asioiden hoitaminen silloin, kun taiteessa uiskenteleminen tuntuisi houkuttelevammalta...
Even so, there were times I saw freshness and beauty. I could smell the air, and I really loved rock 'n' roll. Tears were warm, and girls were beautiful, like dreams. I liked movie theaters, the darkness and intimacy, and I liked the deep, sad summer nights.
(Dance Dance Dance)
Koettua on juuri nyt niin paljon, että kirjoittaminenkin on hankalaa. Tällä hetkellä olen jotenkin todella innoissani erityisesti lukemisesta, ja toivon, että se arastelematon lukemisen ilo löytäisi kunnolla tiensä takaisin mun luokseni. Ettei tarvitsisi aina analysoida tai ylipäätään miettiä liikaa! On ihanaa lukea pitkästä aikaa omaksi ilokseen (tentteihin pakkokahlaamisen sijaan), mutta se vaatii selvästi totuttelua.
The sky grew darker, painted blue on blue, one stroke at a time, into deeper and deeper shades of night.
(Dance Dance Dance)
Suosikkini Murakamin olen kyllä nyt löytänyt uudestaan. Enää en mieti niin paljon, vaan annan kirjojen ihanan, musikaalisen kielen ja oman sisäisen logiikan viedä minut mennessään. Dance Dance Dancessa päähenkilö joutuu antautumaan kirjan juonen, oman elämänsä ja mielensä outojen käänteiden, vietäväksi. Lammasmies käskee tanssia, eikä pysähtyä tietenkään saa. Sama pätee lukijaan, joka saattaa hermostua, kun solmut eivät kirjan kuluessa näytäkään aukeavan, vaan niitä ilmestyy aina uusia, toinen toistaan tiukempia.
"It's that darkness again," she said.
I put my arm around her waist and drew her close. "It's nothing to be afraid of," I said. "Don't be scared. Nothing bad is going to happen. This is my world. The first time you ever talked to me was because of this darkness. That's how we got to know each other. Really, it's all right."
(Dance Dance Dance)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti